IMG_0098.jpg

Ja takaisin vauvan vaatteisiin, heh.

Tälläkertaa vuorossa olikin kypärämyssyt, joiden kaavan löysin vanhasta kunnon muoti muksu lehdestä! Kyseinen lehti on peräisin vuodelta 1998 ja meininkikin on ysäriteeman mukaista. Malleilla on päällään säkkimäisiä vaatteita villeillä printeillä, mutta myös kivoja perusvaatekaavojakin löytyy, kuten esimerkiksi nämä kypärämyssyt.

Halusin käyttää näihinkin kankaita tilkkulaatikosta, joten päädyin tekemään myssyt pienimmässä koossa, joka oli merkitty 0kk.

IMG_0099.jpg

Kypärämyssyjä oli muuten ihan mukava ommella, mutta ilman saumuria kaulahelman siistiminen ei kyllä oikein onnistunut. Toiseen testasin ihan vain "siksakkaa ja leikkaa ylimääräiset"-tyyliä ja toisesta käänsin kangasta laidasta hieman sisäänpäin, jonka jälkeen ompelin ihan suoralla.

En ole tyytyväinen kumpaisenkaan, mutta saanee kelvata.

Ja koska meillä ei sopivaa testivauvaa ole, edes nuken muodossa, joutui pukemismalliksi nalle jonka päällä myssyt näyttävät lähinnä pakkopaidalta.

IMG_0100.jpgIMG_0101.jpgIMG_0103.jpg

Voi nalle parkaa, heh.

Kankaat sini/keltaisessa uusia ja  ruskea/keltaisessa kierrätettyjä, resoreita lukuunottamatta, mutta kaikki tosiaan tilkkulaatikosta hyödynnettynä.